maanantai 11. huhtikuuta 2011

Talopaketin saapuminen


Maanantai aamu alkoi talopaketti rekan saapumisella n.klo 7.00. Ahdas tieliittymätontille toi oman jännitysmomentin ja aiheutti postilaatikon irroittamisen ja yhden aitakuusen katkeamisen, mutta hyvin saivat seinäelementit pihalle.

Työmiehet paiskivat töitä kellon ympäri ja nosturi nosti tavaraa koko ajan oikealle paikoilleen. Jännittävää miten maisema muuttui yhden päivän aikana täysin eri näköiseksi.

Työmiehet tekevät töitä n. viikon ajan sen ajan kerätään voimia ja tehdään suunnitelmia jatkotöitä varten!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Perustukset valmiina

Keskiviikkosta perjantaihin tehtiin vielä viimeisiä pihatöitä, ja nyt on kaikki valmiina talopaketin toimitusta varten. Kuukauden työt takana ja ylihuomenna tulee talotoimitus tontille. Eli seuraavan viikon saa huilia. Aikataulu oli laskettu nappiin ja väliin jäi muutama lepopäiväkin. Nyt taitaa raskaimmat työt olla takanapäin... toivottavasti ainakin.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

TJ 5 päivää

Onneksi laitoin eilen pyykinpesukoneeseen työtakin ja housut. Olivat puhtaana ainakin 15 minuuttia töiden alkamisen jälkeen, kunnes ryhdyimme asentamaan umpisäiliötä kaksi metriä syvään savikuoppaan, joka oli eilisen sateen jäljiltä "melko" kostea.

Umpisäiliö saatiin kuitenkin hienosti asennettua ja ankkuroitua kuoppaan.
Työt jatkuivat vesiputken asennuksella, ja sitten jatkettiin styroksien ja sadevesiputkien laittamista.
Iltapäivällä täryyttelin vielä talon sisustaa...
Huomen aamulla jatketaan hommia taas klo 7.00

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kaivon kaivamista vesisateessa

Tilasin kaivurin maanantai aamuksi. Laitoin herätyskellon soimaan kello seitsemän ja ajattelin että kerkeän laittamaan paikat kuntoon ennen kaivurin tuloa. Kuinka ollakkaan vaimo heräsi kaivurin äänin n.kymmentä minuuttia vailla seitsemän.
Siitä saakka painittiin sadevesiputkien, pihakaivon, styroksien ja muoviputkien kanssa neljään saakka.
Paljon saatiin aikaan ja huomenna kaivurikuljettaja uhkasi taas tulla herättämään koko talon seitsemältä. Aamu alkaa umpisäiliön asennuksella.
Tänään en kuvia saanut kun puhelin hävisi... Etsin jopa pyykinpesukoneesta, löytyi kuitenkin autotallista.
Huomenna otan lisää kuvia

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Salaojien kaivamista


Aprillipäivä meni rattoisasti salaojien asentamisella. Yhdessä päivässä kerkesi hyvin asentaa 60 metriä salaojaputkea ja 8 salaojakaivoa. Kova homma, vaikka oli kaivuri apuna.

Lauantaina muurattiin vielä pilarit ja asennettiin patolevyn päälle suojalista. Maanantaina saapuu kaivuri pihalle ja aloitamme talojen täyttämisen ja pihatyöt valmiiksi. Armonaikaa on enää 8 päivää ennen talopaketin toimitusta!

torstai 31. maaliskuuta 2011

Perustukset viittä vailla valmiit

Monta työpäivää takana, ja voimat blogin päivittämiseen ovat olleet vähissä. Joten nyt pitempi tilannekatsaus.

- Harkot muurattu
- Viiste tehty perustusten ulkopuolelle anturan päälle
- Perustukset eristetty stryroxilla
- Sokkelikermi tohotettu
- Patolevy asennettu
- Sähköt vedetty
- Sokkeliin vedetty sokkelilaasti
- Kupari vedetty talon ympäri

Vielä tekemättä ennen talopaketin toimitusta

- Salaojat
- Sadevesiputket
- Lista patolevyn päälle
- Vesiputkien vetäminen
- Maan täyttö
- Talon sisustan täyttäminen
- Umpisäiliön asennus
- Maan täryttäminen
- Pilareiden muuraaminen ja asentaminen paikoilleen
- Harkkojen päällisen muuraaminen

Armonaikaa lopputöille on vielä 10 päivää, minkä pitäisi riittää vallan mainiosti... Toivottavasti.
Onneksi säät ovat tähän saakka olleet suosiollisia, aamut ovat olleet kylmiä, mutta päivällä sää on ollut mitä mainioin.
Harkkoja jäi sen verran yli että saunarakennukseen tuvan lattian alle muurattiin pieni maakellari, jossa voi pitää saunajuomat kylminä.
Vielä viimeiset rutistukset, sitten voi huilia n. viikon ajan kun Planian asennusryhmä tekee omat työnsä :)



perjantai 25. maaliskuuta 2011

harkkojen muurausta


Anturan valmistuksen jälkeen olemme viimein päässeet harkkojen muuraukseen. Perustukset nousevat kovaa vauhtia ylöspäin.
Harkkojen muurauksen jälkeen tarkoitus olisi asentaa putket maan alle.
Hurjaa ajatella että n. neljän viikon päästä on katto pään päällä

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Anturan valmistusta

Työntäyteinen viikonloppu takana ja paljon on saatu aikaan viime kerrasta. Anturamuotti on valmistunut, se on raudoitettu asianmukaisesti. Tänään klo 13.00 saapui betoni. Viime tinkaan jätetty harkkojen muovitus kerkesi juuri ja juui valmiiksi.

Tarkkaan mitattu betonimäärä 8,5 kuutio jäi harmi kyllä vajaaksi ja huomen aamuksi tilattiin 0,6 kuutiota lisää pilarimuotteja varten. Valun kuivuttua päästään muuraamaan harkkoja :)

torstai 17. maaliskuuta 2011

Pohja valmiina perustuksia varten


Nyt ollaan edetty siihen pisteeseen että voidaan aloittaa pohjan muuraustyöt. Täytöt on tehty ja täryytetty. Kunnan rakennustarkastaja teki tänään yhdessä vastaavan työnjohtajan kanssa pohjakatselmuksen ja illalla saapuu kuorma-autollinen harkkoja ja laastia.

Kiusana on ollut hieman nuo yöpakkaset ja rakennustarkastaja pelotteli pohjan jäätymisellä. Onneksi suurin osa talon pohjasta makaa kallion päällä, joten jäätyminen ei paljoa haittaa. Jotain hyvää tuosta kalliostakin.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Räjähdyksiä ja rysähdyksiä


Aamu alkoi tänään kaivurikoneen saapumisella klo 7.00. Räjähdemiehet saapuivat sovittua myöhemmin, sillä olivat törmänneet äkkijarruttaneeseen henkilöautoon. Ensimmäiset kolme räjähdystä ammuttiin noin puoli yhdeksän aikoihin ja kaivuun jälkeen piti ampua kolme kertaa lisää...laskua odotellessa... Huomenna alkaa montun täyttäminen ja sitten alkaakin jo muuraustyöt

torstai 10. maaliskuuta 2011

Läpi harmaan kiven


Kallion löytyminen maan alta ei ollut järin iloinen yllätys, mutta vaihtoehtoja ei ole kuin räjäyttää kallio pois tieltä.

Reiät porattiin valmiiksi nyt torstaina, katselmukset tehdään perjantaina ja räjäytys maanantaina. Ei auta muu kuin odottaa viikonlopun yli että päästään jatkamaan hommia...

tiistai 8. maaliskuuta 2011

aamukahvit, aloituskokous ja "pieni" ikävä yllätys...


Tämä päivä alkoi aikaisin aamulla kello 8.00 kun kunnan rakennustarkastaja saapui pitämään aloituskokousta puoli tuntia ennen sovittua aikaa. Kerrankin esimerkillistä oma-aloitteisuuttaa kunnalta!
Aloituskokous sujui hyvin, jonka jälkeen mittamies-Rami saapui paikalle tekemään nykyaikaiset linjapukit.
Päivä jatkui kaivinkoneen saapumisella kello 10.30. Kaivuutyöt keskeytyi parin tunnin jälkeen, kun maan alta paljastui kallio... Pahus!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Talon paikka millilleen


Kunnan mittamiehet kävivät tänään laittamassa talon nurkat kirjaimellisesti millilleen oikealle paikalle. Harmi että lumenluonti ei tapahtunut yhtä tarkasti... Saunan paikalla on iso lumikasa... Kuvassa näkyvän naulan kohdalle tulee keittiön nurkka!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tästä se alkaa


Lauantaina 5.3 alkoi Tontin raivaus lumesta. Urakkaa riitti moneksi tunniksi. Onneksi traktori löytyi läheltä ja hommasta selvittiin lähes ongelmitta.
Työtä hidasti vain pitkäksi jääneet kannot, kerran irronnut kauha ja katkennut pakoputki.